Punkkituotteet apuna lemmikkien arjessa

What you need to know about ticks

Lemmikinomistajina me kaikki haluamme varmistaa, että karvaiset ystävämme pysyvät terveinä ja saavat temmeltää rauhassa kesälaitumilla ilman pelkoa punkeista. Punkit ovat todella pieniä, muutaman millimetrin pituisia loisia, jotka viihtyvät varjoisissa heinikoissa ja pensaikoissa. Aiemmin punkkeja on tavattu etelässä sekä rannikkoseuduilla, mutta nykyään ne ovat levittäytyneet myös muualle Suomeen.

Punkit, eli puutiaiset ovat aktiivisia yleensä keväästä pitkälle syksyyn ja tänä aikana lemmikit olisi tärkeää suojata punkeilta. Punkit tarvitsevat elääkseen verta toisesta isäntäeläimestä ja näin ollen ne hakeutuvat iholle. Iholla punkki puree ja imee verta imukärsänsä avulla. Yleensä punkin purema ei ole vaarallinen, mutta joissain tapauksissa punkki voi puremallaan levittää mm. borrelioosia tai muita sairauksia.

Tarjolla olevat erilaiset punkkituotteet ovat suunniteltu suojaamaan punkeilta sekä ennaltaehkäisemään bakteeritartuntoja. Punkit voivat aiheuttaa borrelioositartunnan sekä hieman harvinaisemman anaplasmoosin sekä koirille että kissoille. Punkki voi levittää koiriin myös puutiaisaivotulehduksen.

Miten ennaltaehkäistä punkkitartunta?

On erittäin tärkeää ennaltaehkäistä mahdolliset punkinpuremat. Best Friend Elektroninen punkinkarkotin soveltuu kaikille koirille ja kissoille ja on myrkytön tapa karkottaa punkkeja. Elektroninen punkinkarkotin lähettää ultraääntä, joka häiritsee punkkien aistisensoreita karkottaen niitä. Suositeltavaa on, että lemmikkieläimelle tehdään punkkitarkastus aina pihalla oleskelun jälkeen, vähintään kerran päivässä. 

Miten irrottaa punkki lemmikistä?

Punkit suosivat kiinnittymistä kissan ja koiran korvien taakse, kaulaan, kainaloon tai päänalueelle, mutta ne voivat kiinnittyä myös muualle. Mikäli huomaat punkin, poista se heti Best Friend Tick punkinpoistimella. Poista punkki huolellisesti punkinpoistimen mukana tulleen ohjeen avulla. Älä poista punkkia sormin, sillä punkki voi tuolloin ”oksentaa” suolensisältönsä puremaan, jolloin punkin aiheuttamien tautien tarttuminen on mahdollista. Käyttämällä punkinpoistinta, estät puutiaisen osien jäämisen puremakohtaan, ja ehkäiset puremakohdan tulehtumista. Kun olet saanut punkin poistettua, hävitä punkki suositusten mukaisesti polttamalla. Desinfioi ihoalue, josta punkki on poistettu ja myös punkin poistamiseen käytetyt välineet.

Punkit kissoilla

Punkin pureman oireet voivat vaihdella ja ne voivat olla epämääräiset, jolloin punkin purema saattaa mennä huomaamatta ohi. Punkkien aiheuttamien tautien oireita voivat olla kuume, väsymys, ruokahaluttomuus, kipu tai aristus, ontuminen tai kivuliaat haavat kehossa. Mikäli epäilet punkki tartuntaa tai kissasi voi muutoin huonosti, olethan aina yhteydessä eläinlääkäriin.

Punkit koirilla

Punkit ovat yleinen ongelma koirien keskuudessa, ja niiden puremat voivat olla vaarallisia koiran terveydelle. Punkit voivat levittää monia sairauksia, kuten borrelioosia, anaplasmoosia, ehrlichioosia ja babesioosia.

Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit suojata koirasi punkeilta:

  1. Tarkista koirasi säännöllisesti punkkien varalta. Punkit voivat piilotella koiran turkissa, joten on tärkeää tutkia huolellisesti erityisesti koiran korvat, kainalot, vatsa ja nivusalueet. Voit suojata koirasi kaulaa, rintaa sekä korvien aluetta myös Best Friend Repeltec -hyönteissuojakäsitelyllä huivilla tai tuubihuivilla.

  2. Käytä punkkien karkotteita. Kysy eläinlääkäriltäsi, mikä puutiaisten karkote sopii parhaiten koirallesi. Näitä tuotteita on saatavilla eri muodoissa, kuten tippoina, kaulapantoina ja suihkeina.

  3. Jos voit vaikuttaa koirasi turkin pituuteen punkkien aktiivisena aikana, kannattaa pitää koiran turkki lyhyenä. Lyhyt turkki helpottaa punkkien havaitsemista ja poistamista.

  4. Vältä kävelyä korkeassa heinikossa tai alueilla, joissa tiedetään olevan paljon punkkeja.

  5. Poista punkit välittömästi, kun huomaat ne koirasi turkissa. Käytä punkkipihtejä tai -piikkiä ja vedä punkki ulos hitaasti ja tasaisesti, välttäen puristamista. Älä käytä alkoholia, vaseliinia tai muita aineita puutiaisenpoistamiseen.

  6. Seuraa koirasi käyttäytymistä ja tarkkaile sen terveydentilaa. Jos huomaat koirassasi mitään epätavallista, kuten kuumeilua, ruokahaluttomuutta, oksentelua tai löysää ulostetta, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

On tärkeää suojata koira punkeilta, koska niiden puremat voivat olla vaarallisia koiralle. Myös koirilla punkin pureman oireet saattavat olla epämääräiset ja itämisajan puitteissa puremisesta voi olla kuukausia ennen kuin oireet ilmaantuvat. Punkkien aiheuttamien tautien oireita voivat olla yllä mainittujen lisäksi mm. väsymys, kipu tai ontuminen. Mikäli epäilet punkki tartuntaa tai koirasi voi huonosti, olethan aina yhteydessä eläinlääkäriin.